perjantai 23. joulukuuta 2016

#33 Joulu ja kuulumiset

Maaralla on tosiaan nyt menossa jo 147. tiineyspäivä, jos nyt siis on yhä tiineenä. Maara on siirretty myös omaan tarhaan Dennis shettiksen kanssa, koska se on viime aikoina arkonut ja vaikuttanut siltä että olisi kaviokuume. Nyt kuitenkin jo parempaan päin. Tänään käytiin ottamassa muutamia joulukuvia, joita laitankin tuohon alle. Mukavaa joulua kaikille! :)











Hyvää joulua! :) <3

lauantai 3. syyskuuta 2016

#32 Maara kotona! :)

Ensinnäkin, ulkoasu on muuttunut ja siitä kiitokset Hannalle, joka on muuten aiemmin tehnyt bannerinkin mulle.

Ja joo tosiaan Maara tuli 27. lauantaina kotiin toiselta tallilta, jossa se oli siis ollut astutuksessa ja asui siellä noin kuukauden. Ori jolla Maara astutettiin on 11-vuotias, nimeltään Puccini Arden. Rotu on ruotsalainen ratsuponi ja säkä 150cm, löytyy esim sukupostista. Ja nyt siis näyttäisi siltä että Maara on tiineenä. Noin kuukauden päästä on ultra jossa selviää onko yhä varsa mukana. Jos ei niin sitten astutetaan ensi kesänä uudestaan. Mutta toivotaan että olisi.



perjantai 5. elokuuta 2016

#31 Varsasuunnitelmia

Sori että on ollut koko kesä niin hiljasta täällä blogin puolella. Nyt ajattelin kuitenkin taas kirjoitella vähän tänne.

Maara lähti siis 26.7 toiselle tallille astutukseen ja tulee takaisin tässä elokuun aikana. Toivon mukaan siis ensi kesänä saataisiin varsa! Ajattelin että jos Maara nyt tulee tiineeksi niin voisin kirjoitella tänne blogiin aktiivisemmin siitä tiineysajasta ja laitella kuvia.

Sen lisäksi niinkuin voi huomata, niin blogi uudistuu parhaillaan, kiitokset siitä Hannalle.

maanantai 16. toukokuuta 2016

#30 Neljäs vuosipäivä!

Tasan neljä vuotta sitten sain Maaran, 16.5.2012. Ollaan koettu ja opittu jo paljon yhdessä ja muistan vieläkin hyvin sen päivän kun Maara saapui meille ja ensimmäisen, melko reippaan ratsastustuntimme! Sen lisäksi ollaan ehditty käydä estekisoissa ja tultu toiselle sijalle puomiluokassa ja 40-50cm luokassa, sekä olimme myös yhdellä leirillä Tinkertallilla. Sen lisäksi ollaan ratsastettu kentällä, pellolla, maastossa, tiellä ja tehty kaikkea mukavaa. <3 :)

Auringon kultaama kasteinen aamu,
kenelle näyttäisin sen?
Salaiset riemuni, surujen viilto,
kuka on kaiken sen arvoinen?
Kuka odottaa minua varjossa puiden?
Joko piirteensä voin aavistaa?
Voiko tuntea omansa joukosta muiden,
tuhansista tunnistaa?
Läpi vuolaana kuohuvan yhden elämän,
hän on minulle muita enemmän.

-Johanna Kurkela



Matkaevästä





Vähän välipalaa










Lähes koko lauma koossa, kaksi puuttuu

lauantai 7. toukokuuta 2016

#29 Astutussuunnitelmia ja uusi vuokraaja

Olen ratsastellut Maaralla nyt jonkun verran, ehkä vähän vähemmän kuin yleensä, koska on ollut niin paljon kokeita koulussa. Osittain sen takia en ole tännekään oikeen kirjoitellut. Sen lisäksi huomattiin nyt ehkä viikko sitten että Maara arkoo ja on taas alkanut etenkin vasemmassa kierroksessa asettua ulospäin uralla, vaikka kuinka yrittäisi asettaa sisäänpäin. Muutenkaan ei tahdo oikein pysyä uralla vaan puskee koko ajan pois uralta. Maaralla taitaa olla taas jotakin noissa jaloissaan.

Maaran viimekesä kului osittain karsinalevossa


Keskiviikkona kävi kengittäjä. Aluksi oli tarkoitus, että Maara vain vuollaan, mutta se saikin etusiin kengät vuolun lisäksi. Toivotaan että ne nyt auttaisi siihen arkomiseen edes vähän.

Vaikka en olekaan ratsastanut nyt lähiaikoina kuin ehkä kolme kertaa viikossa, niin olen kuitenkin harjaillut Maaraa lähes joka päivä ja antanut sille sitä easy mare gold juttua leivänpalassa tai jonkun muun ruuan seassa, koska muuten ei kyllä suostu sitä ottamaan ainakaan mielellään.



Viime kesä

Viime kesä myöskin


Sen lisäksi Maaralla on tosiaan uusi vuokraaja, koska edellinen ei enää pääse käymään. Vuokraaja käy nyt luultavasti kerran viikossa, ainakin jos Maara nyt pysyy terveenä. Vuokraaja kävi kokeilemassa Maaraa 28.4 ja ihan hyvin heillä meni Maaran kanssa.

Ollaan alettu äidin kanssa suunnitella, että josko hankittaisi Maaralle tänä kesänä varsa. Tai siis että astutettaisiin se tänä kesänä. Sopiva orikin on jo itseasiassa löytynyt ja nyt enää odotellaan Maaran kiimaa. Luultavasti Maaran jalkakivut liittyy jollakin tavalla kiimoihin, koska jalkaongelmia on nyt ollut kolmena viime kesänä. Ensimmäinen yhteinen kesä oli ainut, jolloin ei ollut. Mutta jos Maara tulisi tiineeksi, niin jalkavaivat ei ainakaan toivon mukaan vaivaisi sitten tänä kesänä.

Ja pahoittelut ettei ole uusia kuvia, piti nyt laittaa vähän vanhempia.

Mukavaa viikonloppua!


lauantai 9. huhtikuuta 2016

#28 Kysymyspostaukseen kysymyksiä?


Ajattelin nyt pitkästä aikaa tehdä kysymyspostauksen, niin laittakaas kommentteihin kaikenlaisia kysymyksiä. Saa liittyä mihin vaan! :) Teen postauksen sitten kun on tarpeeksi kysymyksiä, ainakin 15.

Tällä viikolla ollaan menty Maaran kanssa vaan kentällä ja tehty ihan perusjuttuja. Eilen kävin maastakäsittelemässä Maaraa kentällä. Pujoteltiin, kumarrettiin ja koitin saada Maaran seuraamaan ja tottelemaan ilman talutusta, mikä onnistui aika hyvin! Maara seurasi ilman talutusta ja pysähtyi kun itse pysähdyin. Hetken harjoittelun jälkeen Maara alkoi myös peruuttaa kun itse peruutin ja ravata kun juoksin.

Ollaan ruvettu antamaan Maaralle myös sellasta Easy Mare Gold juttua ruuan seassa. Alempana kuva.


Mutta joo, laittakaa niitä kysymyksiä vaikka tohon kommentteihin. Mukavaa viikonloppua! :)

perjantai 25. maaliskuuta 2016

#27 Rokotus, hampaiden raspaus ja vähäistä ratsastusta

Nyt on ollut vähän kiireitä niin taitaa jäädä viime viikon jutut kirjoittamatta, kun en oikein muista mitä silloin tehtiin. Ratsastin joka tapauksessa maanantaina ja keskiviikkona (14. ja 16.3).

Tostaina (17.3) Maara sai rokotuksen ja sen hampaat raspattiin, jonka takia ei pahemmin sitten ratsasteltu muuta kun sunnuntaina kevyesti. Lauantaina (19.3) en ollut edes kotona, joten en olisi voinut mennä ratsastamaan.

21.3.2016 sunnuntai

Käytiin Maaran kanssa tiellä kävelemässä ja ravailemassa ilman satulaa. Oli tosi kiva keli ja Maara oli reipas. Käytiin ihan lyhyellä lenkillä vaan. Maaralta irtosi todella paljon taas karvaa. :)

23.3.2016 keskiviikko

Keskiviikkona oli ratsastustunti kello 17.30, eli vähän aikaisemmin kuin yleensä ja eri päivänäkin. Mentiin kentälle ilman satulaa Maaran kanssa ja saatiin Rambo poni ja Liisakin mukaan. Ei laitettu bootseja ja huomattiin sitten että kenttä olikin vähän liukas. Mentiin noin 15 minuuttia käyntiä ja hidasta ravia siinä, kun päätettiin open kanssa että jätetään tunti siihen kun ei voinut mitään oikein tehdä ja oli niin kylmäkin. Kaiken lisäksi ope sanoi että näytin kalpealta eikä hän halunnut sairastuttaa muo enempää, kun oon koko viikon ollut vähän kipeenä. :D

Eli juu, nyt on jäänyt vähän ratsastelut vähemmälle lähinnä sen takia että kenttä on ollut niin huonossa kunnossa ja sitten oon ollut kipeenä, + on ollut menoja ja koulujuttuja.

maanantai 14. maaliskuuta 2016

#26 Aurinkoisia videoita ja kuvia





9.3.2016 keskiviikko

Keskiviikkona käytiin muistaakseni kentällä ratsastelemassa. Tehtiin ensin käynnissä ja ravissa perusjutut läpi. Sitten aloitettiin vasemmasta laukasta, joka sujui hyvin tällä kertaa. Samoin sujui oikeakin laukka ja Maara oli reipas. :) Ollaan nyt alettu myös antamaan Maaralle sellasta "pöperöä". Siihen tulee siis ihan vaan:

    kourallinen chia siemeniä
    selected pellettejä kourallinen
    mukillinen vettä
    noin ruokalusikallinen munkinpippuria


11.3.2016 perjantai

Perjantaina kaverini Sonja tuli ratsastamaan newforestin ponillamme Rambolla, jota hän vuokraa. Molemmat ponit olivat ihan rauhallisia ja reippaita. Mentiin kentällä ja menin taas Maaralla ilman satulaa. Harjattiin ponit hyvin ennen ja jälkeen. Sen lisäksi annoin Maaralle sen pöperön.



13.3.2016 sunnuntai

Sunnuntaina käytiin pikkusiskoni kanssa ratsastamassa takalaitumella. Oli mukavan aurinkoista ja saatiin kivoja kuvia. Siskoni otti siis kuvia, mutta pääsi käymään myös Maaran selässä. Muutama videokin saatiin. Laukat sujui todella hyvin, niin kuin kaikki muukin ja Maara oli tapansa mukaan reipas. :) Loppuun vielä niitä kuvia ja videoita.





Maaralla on selvästi alkanut jo karvanlähtö :D




Maara oli aika reippaalla päällä










Pikkusiskoni ratsastamassa





Tänään 

Tänään oli ratsastustunti kello 18.45. Laitoin Maaralle bootsit, koska oli melko liukkaan näköinen keli. Saatiin Rambo mukaan tunnille, joten tällä kertaa ei tarvinnut mennä yksinään Maaran kanssa. Maaran kunto on taas parantunut huomattavasti jopa open mielestä. :) Tehtiin kaikki askellajit läpi ja hienosti meni.