perjantai 23. tammikuuta 2015

#4. Tunti ja ilman satulaa

Sunnuntaina oli tunti ja sinne tuli minun ja Maaran lisäksi Snoopy ja omistajansa Riitta. Laitoin bootsit, koska kenttä oli sen verran jäässä. Tunnilla tehtiin voltteja ja harjoiteltiin tempoa, sekä taivuteltiin.
Sen lisäksi oon ratsastanut nyt keskiviikkona ja torstaina, tänäänkin ajattelin mennä. Mutta siiis, molempina päivinä mentiin ilman satulaa ja tehtiin aika lailla samoja juttuja mitä oltiin tunnilla harjoiteltu. Ei laukattu, koska kenttä on yhä niin huonossa kunnossa.. Maara pitäis nyt kaiken lisäksi vielä vuolla, kun ei ne bootsitkaan meinaa enään mahtua jalkaan.

Hauskaa perjantaina! :)

perjantai 16. tammikuuta 2015

#3. Karkulainen

Juu, eli siis olin toissapäivänä menossa ratsastamaan ja hain Maaraa tarhasta. Olin just laittamassa riimua Maaran päähän, niin sepäs kiskaisikin pään äkkiä pois ja lähti juoksemaan Snoopy ponin kanssa ympäri tarhaa. Kävelin siellä sitten perässä ja ympäri paalikehikkoa. Noh, sitten tuli taas tilaisuus saada se kiinni, kun ponit jäivät yhteen nurkkaukseen. Sain taas Maarulin pään juuri riimun sisälle, kun se taas vetäisi päänsä pois ja ryntäsi karkuun. No sitten ne juoksivat Snoopyn kanssa pihattoa päin. Siellä sain sitten Maarulin erotettua Snoopysta ja tällä kertaa otin ihan kunnolla Maaran päästä kiinni, ettei se karannut. Sainpas.

Tallissa kun sitten harjailin, niin huomasin että sillähän on joku patti siinä korvan alapuolella ja silmän vieressä. Aiempina päivinä Maaran samainen silmä oli myös vuotanut aika paljon. Pyysin sitten äitiä katsomaan ja kuulemma Maaralla taisi olla samanlainen viime vuonnakin, itse en tosin muista kuin ihan hämärästi. Nyt se on jo ns. "valunut" siihen enemmän posken kohdalle. (tai sitten en vain tajunnut kattoa siitä silloin pari pvä aiemmin?) No mutta kuitenkin. Ja epäillään, että sillä olisi nyt kyynelkanava jotenkin tukossa. (?)

Ell tulee ilmeisesti maanantaina katsomaan Dennis shettistä, niin voisi ehkä samalla Maarankin katsoa, mikäli silloin vielä tarvetta.

Tuossa nyt on vielä yksi lyhyehkö video, minkä satuin sillon ottamaan.





sunnuntai 11. tammikuuta 2015

#2. Lunta ja sisarien ratsastelua

Tänään satoi kivasti lunta, niin mentiin Maaran kanssa kentälle ilman satulaa ja suitsia. Laitoin siis kuitenkin riimun ja kiinnitin niihin ohjat. Maara oli kyllä aika innoissaan lumesta ja muutenkin reippaalla päällä, niinkuin aina. Matkalla kentälle Maara yritti koko ajan syödä havunoksia viereisistä puista ja kaipa se muutaman saikin napattua.
Eilen kuitenkin vein 6v pikkusiskoni ratsastamaan vähän Maaralla kentälle, ilman satulaa. Aluksi Maaralla taisi olla vähän jännää, mutta sitten se kyllä rentoutui ja alkoi kävelläkin vähän rauhallisemmin. Pikkusiskolla oli ainakin kivaa! Hetken päästä myös 10v pikkusiskoni tuli kentälle ja sai kokeilla hetken ratsastella Maaralla ennen kuin palattiin talliin. Lopuksi ratsastin kyllä itsekin vielä vähän, mutta kaiken kaikkiaan oli aika rento päivä tänään ja eilen.

Ja sitten, olen ettinyt nyt jo jonkun aikaa kesäleiriä, joka ois suht. lähellä, ehkä korkeintaan jossain 3h ajomatkan päässä. Oon ajatellut esim. Pikkupihlajan tallia tai Tortolan tilaa, mutta en ole ihan varma vielä kummastakaan.. Mutta jos teillä on kokemusta jommasta kummasta tai tiedätte jonkun muun hyvän tallin täältä Etelä-Suomesta päin niin saa kertoa! :)

Mukavaa sunnuntai-iltaa teille vähäisille lukijoilleni, toivottavasti saadaan pian lisää lukijoita! :)

perjantai 9. tammikuuta 2015

#1. Kevyttä ratsastelua flunssassa

Tänään tuntui siltä, että oli pakko päästä jo Maaran luokse, joten vaikka olenkin kipeänä vielä hieman, niin menin kuitenkin. Maara antoi suht. nätisti kiinni tarhasta, vaikka onkin näköjään kiimassa. Harjasin Maarulin ja sitten mentiin kentälle vähän käpyttelemään. En laittanut tällä kertaa bootseja. Matkalla kentälle Maara vähän hämmästeli kun naapurin mies hiekotti tietä ja ajoi siinä samassa kottikärryjä.
Kenttä ei ollut onneksi kovinkaan jäinen. Tehtiin käyntiharjotuksia ja sen sellasta, ei mitään kummempaa. Tänään ei oikeastaan edes ravattu tai tehty mitään rankkaa.
Kuvia olisin mielelläni laittanut, mutta kun olin hakemassa kameraa, niin siitä olikin akku liian vähissä. Ensi kerralla sitten!

Mukavaa perjantaita teille lukijoille! :)

torstai 8. tammikuuta 2015

#1. Uusi blogi! :)

Eli mun ja Maaran blogi siirtyy nyt varmaan tänne! :) Edellinen blogimme löytyy silti yhä osoitteesta: http://nipsujamaara.vuodatus.net mutta sinne tuskin enää kirjoittelen. :)

Ja siis, oon yhä kipeänä, niin en oo päässyt ratsastelemaan oikeen.. Toivottavasti jo huomenna pääsisin!

Tervetuloa uuden blogimme lukijaksi! :)