sunnuntai 30. elokuuta 2015

#22. Ratsastustunti ja maastoilua

Maara on nyt päästetty takaisin tarhaan muiden heppojen kanssa. Ollaan myös alettu nyt ratsastella vähän normaalimmin, että mennään jo aika paljon ravia ja jonkun verran laukkaakin.

Eilen käytiin ensin kentällä ilman satulaa ja sen jälkeen mentiin aika lyhyelle maastoreissulle. Meni hyvin!

Ja keskiviikkona oltiin tunnilla ilman satulaa myöskin. Tehtiin väistöjä, voltteja ja ympyröitä yms.

torstai 6. elokuuta 2015

#21. Uusi tarha!

Maaralle, Timpalle ja Dennisille on nyt rakennettu uusi yhteinen tarha meidän takapihalle. Aluksi siellä oli vain Maara ja Timppa shettis, mutta toinen shetlanninponimme Dennis sai ähkyn (?) joten sekin pääsi lopulta niiden kanssa samaan tarhaan.

Ja Maaralla oon jo ratsastellut jonkun verran, ihan vain käyntiä ja vähän ravia. Pari päivää sitten käytiin maastossa kävelemässä ilman satulaa ja Snoopy poni oli myös mukana. Maara oli rauhallinen, mutta reipas.

Kaverini on nyt alkanut vuokraamaan myös Snoopya, joten pääsen myös heidän kanssaan ratsastelemaan! Ja silloin kun en mene Maaralla, niin menen newforestin ponillamme, Rambolla.

tiistai 30. kesäkuuta 2015

#20. Karsinalepoa

Maara on nyt siirretty karsinaan, ainaki toistaseksi. Oltiin pari päivää sitten kentällä ja Maara ontui ravuissa aika selkeästi. Ei oikeastaan tiedetä että mikä sillä on, mutta luultavasti johtuu kiimoista. Maara siis laitettiin karsinaan eilen. Oon käynyt harjailemassa sitä ja vienyt heinät sille. Sen lisäksi tänään aiotaan kerätä Maaralle myös pajun ja koivun oksia.

Viikko sitten

<3


Ja 5.7-10.7 mulla on se ratsastusleiri Kuusikorven hevostilalla. Sovittiin vuokraajan kanssa että jos hän voisi käydä silloin vähän vaikka harjailemassa Maaraa ja ajattelin kanssa että jos hän hieroisi Maaran selkää sellaisella ns. hieronta harjalla ja vaikka venyttelisi vähän sen jalkoja.

Pikkuveli Maaran selässä :3

Maara ja Rambo rapsuttelee

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

#19. Säännöllisemmin?

Noniin, ajattelin että alan nyt kirjoittelemaan tänne säännöllisemmin, koska muuten täällä on niin harvoin postauksia. Päätin, että voisin tiivistää koko viikon ratsastelut ynnämuut yhteen tai kahteen postaukseen. Eli viikossa tulisi aina yksi taikka kaksi postausta. No, vähintään se yksi, mutta jos jaksan/on aikaa niin sitten voisin kirjoitella vaikka parikin kertaa viikossa!



Joka tapauksessa, koitin Maaralle tässä vähän aikaa sitten bootseja taas, koska tuntui että poni arkoi sen verran. Noh, kun mentiin bootseilla tunnilla niin Maara nosteli jalkoja hiukka korkeammalle kuin yleensä ja oli muutenkin aika haluton liikkumaan. Siispä mentiin vain 3-4 kertaa niillä bootseilla ja nyt taas ilman, koska arkominen on vähentynyt huomattavasti ja menee vähän paremmmin ilman bootseja.

Lähes koko lauma koossa



Ja siis juu, tässä lähiaikoina Maara onkin ollut jotenkin haluton liikkumaan ja on pitänyt vähän väliä maiskuttaa ja antaa pohkeita että pysyisi edes käynnissä eikä pysähtelisi..

Tänään mentiin kuitenkin, 3 päivän vapaan jälkeen, ilman satulaa ja suitsia kentälle. Kiinnitin riimuun ohjat, eli ei menty ihan täysin ilman päävehkeitä. Maara oli kyllä huomattavasti reippaampi kuin silloin aiemmin, kun ei halunnut liikkua. Vaikka tänään olikin aika kuuma, niin reipas poni oli kuitenkin! Kokeiltiin myös laukkaa, mikä meni suht hyvin, mutta etenkin toiseen suuntaan laukannostot oli hankalia. No, huomenna olisi tarkotus mennä ratsastustunnille niin katsellaan sitten!

 
Maara ja Lassi

Aaws, niin söpö :3



Maara ja Lassi makoilemassa aamulla









perjantai 5. kesäkuuta 2015

#18. KESÄ :*

Jee, vihdoin onkin jo kesäloma alkanut ja tässä on kaikenlaista tapahtunut! Ensinnäkin, Maara ei enää onnu tällä hetkellä. Tosin, nyt vaikuttaisi siltä että sillä on selkä vähän jumissa kun ei tahdo ainakaan toiseen suuntaan asettua.

Keskiviikkona olimme Maaran kanssa yksityistunnilla, koska Snoopy ponin vuokraaja ei päässyt. Tunnilla teimme paljon erilaisia pohkeenväistö juttuja, sekä asetuksia. Saatiin Maara mm. asettumaan siihen toiseen suuntaan nyt vähän paremmin, mihin ei oikein ole taipunut kunnolla vähään aikaan. Seuraava tunti onkin torstaina klo 18!

Oon mennyt Maaran kanssa tässä nyt aikas paljon kentällä, maastoilua on tullut nyt vähän vähemmän. Toki ollaan käyty lyhyillä kävelylenkeillä metsäpoluilla ja tiellä, kuten tänään!

Ja hepat on nyt tosiaan päässeet laitumelle, jee!




<3

Tänään käpöttelemässä. :3



Tui tui :3




 Hyvää viikonloppua! *.*





lauantai 16. toukokuuta 2015

#17. Kolmas vuosipäivä ❤️‍

Tänään on kulunut tasan kolme vuotta siitä kun ostettiin Maara, 16.5.2012. Eli on meidän vuosipäivämme. ❤️‍
Tänään myös käytiin kaverini kanssa syöttelemässä Maaraa pihassa ja otettiin muutamia kuvia, joita on sitten tuossa alhaalla. Maara tulikin itseasiassa jo portille vastaan kun oltiin lähdössä hakemaan sitä tarhasta.









"Every love story is beautiful, but ours is my favorite"
 ❤️‍

torstai 14. toukokuuta 2015

#16. Jalkavaivojako ?

Tosiaan Maaran vuokraaja kävi viime sunnuntaina ja sanoi että Maara oli ontunut jonkun verran käynnissä, enemmän ravissa. Maanantaina sitten kokeilin itsekkin ratsastaa ja menin ihan vain käyntiä kentällä ja annoin sen syödä välillä jonkun aikaa ruohoa. Omasta mielestä ei silloin ontunut. Tiistaina käytiin lyhyellä maastolenkillä ponin kanssa kävelemässä. Menin molemmilla kerroilla ilman satulaa.

Keskiviikkona olikin ratsastustunti ja menin sitten raviakin, jotta ope näkee ontuuko. No, ravissa ontui ihan selkeästi, tunsin sen selästäkin. Pidettiin siispä maastakäsittely tunti. Oli tosi tuulista mutta Maaraa se ei vissiin häirinnyt. Maaran kanssa tunnille oli tullut myös Snoopy poni, joka säikkyi oikeastaan aika paljonkin. Joka tapauksessa, molemmilla meni loppujen lopuksi hyvin! Tunnilla siis tehtiin taas etu- ja takaosan väistämis harjoituksia, sekä asettumis harjoituksia.

Ollaan nyt äidin kanssa mietitty, että jos astutettaisiin Maara ellei jalkavaivat nyt lopu. Kun sitten en varmaan taaskaan voisi ratsastaa koko kesänä, mikä nyt ei  sinänsä haittaa koska voidaanhan me tehdä muutakin kuin ratsastaa tottakai. Ja toisaalta, ei varmaan mene enää montaa vuotta kun olen liian iso Maaralla. Tosin, sen voin sanoa, että Maaraa en tule kyllä koskaan myymään. :)

Loppuun muutama video. Eka video on otettu joskus ehkä vuosi sitten syksyllä ja jälkimmäinen on otettu noin 3 viikkoa - 1 kuukausi sitten. :)



tiistai 28. huhtikuuta 2015

#15. Esteitä pitkästä aikaa + harjapakin putsaus

Eilen oltiin Maaran kanssa vähän kentällä hyppimässä pitkästä aikaa. Viimeksi hypätttiin nimittäin syksyllä! Meni hyvin, mutta en uskaltanut tai halunnut mennä kovin korkeita. Saattoi johtua siitä ettei oltu hypätty puoleen vuoteen. Mentiin siispä vain puomeja ja 20cm-40cm esteitä. Heh. Maara suorastaan lensi esteiden ylitse kun olivat niin matalia ja Maara oli ihan tosi innoissaan. Muutaman kerran kävi niinkin, että askeleet ei ihan osuneet kohdalleen ja tuli semmosia ihan ihmeellisiä hyppyjä. Molemmat tarvitaan siis vähän harjoitusta tauon jälkeen!




Oli vähän sateista..


Hyvinhän se meni kuitenkin!



Maara tutkailee vähän autoa.



Ja tänään vuokraaja ei päässyt tulemaan, joten menin itse Maaran kanssa. Mentiin ilman satulaa ja kokeiltiin muutamia puomeja, kun ne olivat kentälle unohtuneet eilisestä. Maaralla tuli oikeastaan aika kuuma, kuten mullakin kyllä! Maaralta on kyllä lähtenyt jo ihan kiitettävästi karvaa, mutta silti se ei tunnu ikinä loppuvan. Ja vuokraaja tuleekin sitten ensi kerran  sunnuntaina.

Sunnuntaina käytiin myös vähän maastakäsittelemässä kentällä ja harjoiteltiin tunnilla opittuja juttuja + muuta jännää.




Onhan se vielä aika karvakasa! ❤️‍

Tuitui ❤️‍


 





Sain myös vihdoinkin putsattua Maarulin harjat, niistä tulikin oikein puhtaita! 




Koko harjapakin sisältö.

Liian söpö ❤️‍❤️‍





tiistai 14. huhtikuuta 2015

#14. Vuokraajan valinta!

Noniin, tänään kävi siis vielä toinen 13 vuotta täyttävä tyttö kokeilemassa Maaraa. Haettiin taas poni tarhasta ja harjailtiin siinä jonkun aikaa. Tyttö sai taas taluttaa itse kentälle ja siellä kiristettiin vyö ja sitten hän pääsi selkään. He aloittivat ihan pitkin ohjin ja ihan oma-aloitteisesti tyttö kokeili pidätteitä ja semmosta. Sitten he menivät pääty-ympyröitä ja voltteja. Mielestäni tytöllä meni tosi hyvin Maaran kanssa ja näki, että Maara oli tyytyväinen, ei ollenkaan hermostunut. Tytöllä ei ollut liian kireät ohjat, vaan ihan hyvä tuntuma vain. Hän myös ratsasti tosi rennosti ja rauhallisesti, eikä tehnyt mitään äkkinäistä, mikä oli kiva juttu. Laukan hän sai nostettua Maaran kanssa ihan ongelmitta, kuten edellinenkin kokeilija. Laukan jälkeen hän sai Maaran myös ravaamaan ihan rauhassa.

Ja kyllä mä luulen että oon päätökseni tehnyt jo nyt! Eiköhän tuo tämänpäiväinen tyttö ollut Maaralle se paras vaihtoehto heistä.

Hän tosiaan alkaa käydä nyt varmaan tiistaisin ja lauantaisin/sunnuntaisin.

maanantai 13. huhtikuuta 2015

#13. Vuokraajan koeratsastus


Eilen kävi siis mahdollinen vuokraaja kokeilemassa Maaraa. Haettiin Maara tarhasta ja juteltiin siinä jotain. Hoito meni hyvin ja Maara vaikutti ihan tykkäävän. Sitten tyttö sai taluttaa Maaran kentälle ja siellä meni sitten selkään. Aluksi he menivät ihan käyntiä ja kokeilivat pysähdyksiä ja sellasta. Sitten he menivät ravia ja voltteja ja lopuksi vähän laukkaa. Laukan jälkeen Maara innostui aika paljon ja ravia oli vähän hankala ilmeisesti mennä. Mutta kyllä Maara sitten jossain vaiheessa rauhoittui. Voi olla, että sillä on vaan nyt vähän energiaa kun en oo päässyt ratsastelemaan. (koska ranne yhä ilmeisesti revähtänyt) Tai sitten se vaan näytti maasta katsoen niin vauhdikkaalta! :D
Mutta joo. Huomenna tulee vielä yksi toinen 12-vuotias tyttö. Perjantaina sitten viimeistään päätän että kumpi oisi sopiva! Jos ei kumpikaan, niin sitten ei voi mitään. Mutta Maaralle en kyllä viitsi hankkia ketään joka ei sen kanssa pärjää tai tule toimeen. :)

Loppuun vielä muutama viikon vanha kuva!



Maaralla on karvanlähtöaika! :D




Maara ja Piu



Dimbo


Maaran kaveri suomenhevosruuna Paavo



keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

#12. Vuokraaja?

Ollaan käyty Maaran kanssa muutaman kerran maastossa ja suurimmaksi osaksi menty kentällä. Ei oo ollut oikein vaan aikaa kirjoitella..
Mutta joo, mulla revähti ranteesta joku lihas lauantaina ja sen takia en voi ratsastaa kahteen viikkoon. Osittain tämän takia etsin Maaralle vuokraajaa, joka kävisi 1-3krt viikossa. Toki jos menisi hyvin, niin voisi jatkaa pidemmällekin. Itse tietysti ratsastaisin myös sitten, kun parannun! Nyt itseasiassa löytyi eräs 12-vuotias tyttö, jonka olisi tarkoitus tulla sunnuntaina kokeilemaan Maaralla menoa. Ja lauantaina äiti varmaan ratsastaa Maaralla vähän. Kirjoitan sitten vielä tänne miten vuokraajan kanssa kävi!

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

#10. Maastakäsittely ratsastustunti

Viime keskiviikkona tunnilla tehtiin maastakäsittely juttuja. Ensin kävelytettiin heppoja ympäri kenttää ja sitten opettaja näytti ja selitti meille muutamia asioita. Ensimmäinen oli sellainen, että seisottiin hepan vieressä ja käännettiin sen päätä itseä päin. Sitten päästettiin irti ja katsottiin, että jättääkö se heppa päänsä siihen viereen. Aluksi Maara käänsi päänsä vain hitaasti pois, mutta sitten jossakin vaiheessa se jätti pään ihan paikalleen, jolloin sai rapsutella ja kehua sitä.

Maastoilua muutama päivä sitten


Toinen juttu mitä tehtiin, oli sellainen, että pidettiin hepasta samalla kiinni ja käveltiin sivulta kohti sen takaosaa, jolloin sen kuului lähteä väistämään. Heti kun se onnistui, sai lähteä kävelemään vain suoraan eteenpäin. Sitten tehtiin sama hepan etuosalle.





Kolmas juttu mitä tehtiin, oli semmoinen, että pidettiin narusta kiinni ja koitettiin saada se heppa menemään ympyrälle. Maaralla se meni ihan hienosti! 

Kuvassa pikkusiskoni ja Maara




 Mukavaa pääsiäistä!  

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

#9. Ratsastustunti ja vauhdikasta maastoilua!

Tänään oli siis klo 17 ratsastustunti pitkästä aikaa. Kenttä on ihanasti jo sulanut, joten voi mennä ihan normaalisti ilman bootseja.

Ja eilen tehtiin Maaran kanssa kentällä vähän maastakäsittelyä. Pujoteltiin sellasten tötsien välistä ensin niin, että talutin Maaraa ja sen jälkeen päästin sen vapaaksi. Sitten lähdin kävelemään ja Maaran oli tarkoitus lähteä seuraamaan minua, kuten se tekikin. Sitten lopetettiin pujottelu ja kävelin ihan normaalisti eteenpäin ja pysähdyin, jolloin Maaruli pysähtyi siihen viereeni. Vähän myöhemmin sitten tehtiin samaa, mutta niin että lähdin juoksemaan. Maaralla kesti vähän aikaa tajuta sen ideaa, mutta kyllä se sitten sen hoksasi ja lähti raviin! Sen lisäksi Maara sai vähän kumarrella ja lopuksi menin vielä selkään hetkeksi ilman satulaa.

Ollaan myös käyty Maaran ja Dennis shettiksen kanssa maastoilemassa jonkun verran. Viime kerralla mentiin ihan metsään sellaiselle polulle. Kun tultiin takaisin, olimme Maaran kanssa shettiksen edellä jonkun verran. Sitten kuului laukka-askelia ja shettis laukkasi metsästä ilman ratsastajaa. No, hyppäsin sitten äkkiä alas selästä ja koitin mennä Denniksen eteen, ettei se pääsisi karkuun enää kauemmas. No, siinä Maarakin sitten vähän hermostui kun yritin sitä pitää toisessa kädessä samaan aikaan. Lopulta tämä Dennis sitten pääsi karkuun ja juoksi tietä pitkin tallia kohti. Ponin ratsastaja lähti perään, mutta ei ollut mitään mahdollisuutta saada sitä kiinni, joten hän tuli minun ja Maaran luokse. Siinä sitten vähän rauhoittelimme Maaraa ja lähdimme yhdessä taluttamaan sitä takaisin tallille! Ei ollut onneksi pitkä matka ja totta kai Dennis oli juossut takaisin talliin.

Mutta joo. Pahoittelut, on ollut nyt niin paljon kokeita niin en ole kerinnyt kirjoitella tänne.. Katsotaan jos saisi ensi kerraksi jotain keväisiä kuvia! :)

lauantai 7. maaliskuuta 2015

#8. Rokotuspäivä

Juu, elikkäs perjantaina Maara sai rokotuksen ja sen takia mentiin nyt eilen ihan kevyesti. Pikkusiskoni tuli mukaan Dennis shettiksellä ja menimme pienen lenkin tiellä. Bootseja ei enää tarvittu kun lumet ja jäät on jo alkaneet sen verran sulaa.

Ja kiitos uudesta bannerista Idalle! :)

maanantai 16. helmikuuta 2015

#7. Uusi banneri

Kiitos Hannalle uudesta, hienosta bannerista!

Nyt mulla on alkanut hiihtoloma ja oon isälläni Sipoossa ehkä keskiviikkoon asti..? En oo ihan varma vielä. Sillä aikaa äiti ratsastelee vähän Maaralla. Mutta nyt ollaan lähiaikoina käyty kahlailemassa aika paljon ja jonkun verran ratsasteltu kentälläkin. Ensikerralla, kunhan pääsen taas ratsastelemaan, saatte kuvia luultavasti! Ja ratsastustunnit on siirtyneet siis keskiviikkoon, kello 17. :)